Esmeraldan eetos

Transu Prismassa Ei lappua nakissa Tyhjä laari kauhovat kädet paikkaansa vaali Vaari imi munkkia suu sokerissa Äiti katsoi lastaan Missä on vitsa? Pitsa kuin pissa Siis Pizza, Pakastepizza Kuin Bond, James Bond Ei-salainen agentti ruokakorissa Salarakas hyllyvälissä Tarjouksessa mozzarellalla nakki kuin sepaluksella auki muuan entinen pappi Happi virtaa kedolla ilmaa matkalla kohti Prismaa Uudestaan aina uudelleen työntää vartija muka maksaneen Rehellisyyden äärelle Sieltä löytää itsensä keskiluokkainen nainen punnitsee hedelmiä painaa halvemman Laserkatseeni erottaa En tee mitään Luotan vartijaan En jaksa Olla aina p*ska Olla se joka huomaa Miten helppoa on rima alittaa Kasvakaa maksamaan Elämällä on hintansa Opettajilla pinnansa ja toimittajilla aiheet ei tänään vähissä Mutta aivosolut Ne on kaikilla imperfektissä Kukaan ei tiennyt kuka on Lenin Tarvitseeko tietää Voiko historian vain unohtaa Työntää kärryä Vaunua Ostetaan ja l...

Tänä(kään) vuonna en ole kierrellyt kirpputoreja niin aktiivisesti kuin olisin halunnut. Tilannetta vaikeuttaa myös se, että suosikkikirppikseni Hassinen lienee jo purettu. Lopettanut se ainakin on, kuten muistokirjoituksessa kerroin. Kirppistely vaatii tiettyä energiaa, vaikka se ilman muuta myös tuo sitä. Se vaatii myös hieman rahaa, joten jos sitä on pakko säästää, on parempi pysytellä pois houkutusten ääreltä. Myydessäkin aina tulee ostettua miltei voiton verran, joten mikäköhän järki tässä koko kuviossa on? Aika päätöntä menoa toisinaan - tai sitten päällistä?  Noh, lempiasioissa harvoin on järkeä, ne perustuvat löytämisen ja elämyksen haluun. Intohimoon. Jos olisi pakko valita, luopuisin silti ennemmin kirppiksistä kuin viiniharrastuksesta. Onneksi ei ole tarvinnut valita, vaikka pahaa pelkään, että joskus migreeni vie kaikista viineistä voiton. Mutta asiaan. Koska tavaran kaseeraus muuton jäljiltä on yhä vaiheessa, olen nähnyt järkevänä kotiuttaa taas uusia tarvetavaroita k...

Joskus kirjoitin miltei päivittäin päiväkirjaa, iltaisin. Minulla on pari lihalaatikkoa täynnä niitä. Aika vegaaninen sisältö, mutta metsää on käytetty. Nyt en edes tiedä, missä päiväkirjani on. En edes tiedä, mitä lopulta kirjoittaisin. Vastoinkäymisiä toisensa perään? En jaksa analysoida maailmaa, joka on surullinen. Turun Sanomissa oli tänään kolumni uhriutumisesta. Yhteiskunnassamme kilvoitellaan lähinnä siitä, kuka kärsii eniten. Keneltä on leikattu, kuka kohdannut vääryyttä ja niin edelleen. Ihmisestä tulee sellainen, kun hän ei koskaan saa palvelua tai kohtaa ihmisiä, jotka hoitavat asiat kuten kuuluu. Riman alittaminen on helpoin valinta molemmin puolin.  En olisi silti uskonut, että minun pitää näin nopeasti turvautua ammattiliiton apuun vaihdettuani toiseen. Vaan mikäpä nyt enää minua yllättäisi.  Siinä kohtaa, kun tällainen aidosti vain ja ainoastaan muista ihmisistä ja olosuhteista johtuva "menestysputki" vain jatkuu ja jatkuu, on kyynistymistä vaikea välttää. Ole...

Harvoin on tuntenut elämäänsä niin kadonneeksi kuin kuluneen viikon aikana. John Lennonkin puhui vain kadonneesta viikonlopusta May Pangin suhteen. Tulipahan luettua pitkänperjantain jälkeisessä migreenissä harvinaisen paljon. Koko pääsiäinen meni siis vakioseuralaiseni kourissa, jota toisaalta osasin jo odottaa. Olihan minulla pitkästä aikaa edessä viiden päivän vapaa ilman ainuttakaan pakottavaa sykinnän tarvetta. Niinpä ohimoni verisuoni hoiti sykkeen. Aivoni järjestivät strobovalodiskon, koska lepo on niin ihana asia, että sitä on syytä neurologisesti juhlia.  En ruikuta elämäni kestovaivaa, johon, kiitos vaan, ei kannata tarjota ratkaisuja. Kunhan vain ei kroonistuisi. Jo sukulinja kertoo, että tämä tulee enemmän tai vähemmän olemaan seurani hautaan asti. Niinpä luin viikon aikana intuitiivisesti kirjoja, jotka liittyvät menetettyyn elämään ja kuolemaan. Siitähän kaikessa lopulta on kysymys, jos sairaalapappi Kullervo Kivikoskelta kysyy.  Bongasin tämän kirjaston pa...

Niin katoaa maine ja mammona, jää jäljelle rakkaus. Sitä Alli Wiherheimo ei päässyt koskaan palavasta kaipuustaan huolimatta kokemaan.  Luin juuri Kotilieden päätoimittajan, aikansa tunnetuimman ladyn Alli Wiherheimon (1895-1978) päiväkirjamerkintöihin perustuvan elämäkertateoksen. En tehnyt sitä kyynelittä. Nykyisin todella harva kirja saa minut itkemään, mutta aiheen ollessa täyttymätön rakkaus, yksinäisyys, ikuinen täyttymyksen sivustaseuraaminen, en voi olla eläytymättä. Saman tunteen aiheutti minussa ikisuosikkini, Juhani Ahon Yksin.  Nuori Alli Wiherheimo nelikymppisenä, jolloin hän oli jo joutunut luopumaan perhehaaveestaan. Kuva SKS. On järkyttävää, miten yleistä on kohtalo, jossa rakkautta toivova ei saa sitä koskaan kokea. Ehkä juuri katsomani dokumentti incel-miehistä vain korosti lukukokemusta ajassa, jolloin nainen oli täysi ja kunnollinen vain aviovaimona ja äitinä. Silloinkin jokainen on varmasti joka ajassa toivonut hyväksyvää rakkautta ja sitä, että saa rakast...

Ihmiskunta on aina hakenut päitä vadille. Oikeusvaltiossa toimenpidettä ei enää tehdä fyysisesti, mutta henkinen lynkkaus on edelleen yleistä julkisuudessa. Sosiaalisen median myötä jopa yleisempää kuin ennen. On huolestuttavaa, kun puuhaan ryhtyy presidentti tai media.  Huomaan, että Trumpin lausunnot diileistä ja syyllisistä hiipivät nykyisin jokaiseen blogijuttuuni. Trump ilman muuta on syyllinen tullisotaan, joka tulee heikentämään myös Suomen taloutta. Ja kun talous sakkaa, rikollisuus lisääntyy. Tutkittua faktaa.  Suomen yksi kalleimmista ja "kiehtovimmista" rikosvyyhdeistä on ilman muuta Ulvilan surma. Olen saanut viime aikoina fiksaation lukea kaiken Jukka S. Lahden murhasta, paitsi Keskusrikospoliisille kärrätyn pakettiautollisen. Kai senkin tutkimusaineiston lukisin, jos saisin. Ja osan varmasti saisinkin, mutta rajansa kaikella. Minulla on kuitenkin paha tai hyvä tapa uppoutua asioihin, joihin ei ole löytynyt selkeitä vastauksia. Jos saan jonkin fiksaation, en siit...